Vireystilat

Hermoston säätely on mielenkiintoista puuhaa. Ensin olin ollut koko elämäni ylivirittynyt, tehden kaiken jatkuvassa kiireessä, hätäillen ja hosuen. Sitten kun sain oloni rauhoittumaan, huomasin olevani niin väsynyt ja lamaantunut, etten saanut mitään aikaan.

Kuulostaako tutulta tällainen vuoristoradassa eläminen?

Hermosto voi todellakin oppia ja tottua elämään niin sanotussa hälytystilassa. Hermoston ylivirittyneisyys on oman kokemukseni mukaan sitä, että hermosto tutkailee koko ajan ympäristöä liiankin virittyneenä havaitsemaan uhkia, joita ei todellisuudessa ole. Säpsähtelen oven tai ikkunan paukkeelle, tarkkailen ympärillä olevien mielialaa. Yöllä säikähdän hereille tuulettimen surinasta.

Ylivirittyneisyys tuntuu kehossa jännittyneenä, valppaana olotilana. Lisäksi päässä pyörii ajatuksia, jotka vain hämmentävät lisää tätä keitosta. Ylivireyttä voi kokea myös hyvien asioiden parissa. Joskus voi olla niin innoissaan jostain, että oma jaksaminen ja yöunet unohtuu.

Hermoston ylivirittyneisyys näkyy toiminnassa. Lattian moppaamiseen riittäisi vähempikin voima, tiskit kolisee tiskatessa kun en ole läsnä tekemisessä. Kantapäät vain kopsahtelee lattiaan, kun teen arkiaskareita niin vauhdilla. Keittiön kaapinovet jäävät “kiireessä” auki ja muutenkin tavarat tippuvat käsistä hujan hajan pitkin taloa. Hammaslääkäri huomaa vetäytyneen ienrajan ja muistuttaa, että hampaat voisi harjata hellemmin ja hioo purentakiskot jiiriin.

Iltaisin kaaduin sänkyyn ennen iltauutisia, koska olin koko päivän vetänyt täysillä. Ilman pientäkään pysähtymistä tai palauttavaa hetkeä päivän aikana. Usein säpsähtelin jo aamuyöllä hereille, saamatta unta uudelleen. Hermostoni väitti, että ei ole turvallista jatkaa unia. Jos unta joskus riittikin aamuun saakka, olin pirteä peipponen seitsemän aikaan. Valmiina vaikka lenkille ja aamu-uinnille. Olin niin sanotusta illan torkku ja aamun virkku.

Hermostotietoisuus

On täysin luonnollista hermoston toimintaa, että se aaltoilee joskus ylivireyteen ja joskus alivireyteen.

Minulla kuitenkin se alue, jossa hermostoni on rauhallinen ja tasapainoinen, on ollut todella kapea. Sinne on ollut mahdotonta löytää tai ainakaan jäädä pidemmäksi ajaksi. Nyt olen tehnyt paljon sen eteen, että saisin tätä ikkunaa laajemmaksi.

Niinkuin eheytyminen muutenkin, myös hermoston kanssa työskentely on syklistä. Yksi askel eteen ja kaksi taaksepäin, siltä se usein on tuntunut. Ikäänkuin välillä kokeilisin sitä uutta olotilaa, tunnustelen miltä tasapainoinen elämä tuntuu. Sitten olen palannut hetkeksi siihen tuttuun ja turvalliseen vuoristorataan lepäämään, hakemaan turvaa.

Kun tiedostaminen ja oma hermostoyhteys paranee, vähitellen tasapainoinen aika lisääntyy. Huomaan koko ajan herkemmin ne hetket, kun hermosto vie minua väärään suuntaan ja osaan korjata sitä takainpäin.

Pysähtyminen

Tärkein ja vaikein vaihe on ollut pysähtyminen. Tärkein siksi, että ilman pysähtymistä ei voi tiedostaa eikä huomata itseään. Vaikein siksi, että hätätilaa huutavalle hermostolle pysähtyminen tuntuu mahdottomalta. Vaikka omat ajatukset ovat arkisissa asioissa, niin hermosto on juuri joutumassa petoeläimen saaliiksi. Eihän silloin voi pysähtyä!

Minulle näitä pysähdyksen hetkiä on tarjoiltu erilaisina elämän haasteina. Myös esimerkiksi lasten syntymä ja halu kasvaa tasapainoiseksi äidiksi ja puolisoksi ovat olleet motivaation lähteitä, herätelleet minua. Niistä kirjoitankin täällä blogissani.

Joskus myös hermosto pysäyttää meidät. Ylivirittyneisyys voi kääntyä alivirittyneisyyden ja täyden lamaantumisen puolelle. Tiikerin hampaissa se voi olla viimeinen keino selvitä. Kun saalistaja luulee kuolleeksi ja päästää hetkeksi irti, voin pinkoa karkuun.

Ehkä keholle vain tulee totaalinen stoppi, kun ylivirittyneisyyttä on jatkunut aikansa. Keho pysäyttää itsensä. Omalla kohdallani laitoin tätä väsymystä paljon raudanpuutteen syyksi. Myös raskausajat ovat olleet minulle pysähtymisen aikaa, väsymyksen ollessa aivan lamauttava. Ehkä kehoni on vain suojellut uutta elämää. Pysähtyminen voi muistuttaa myös masennusta.

Mistä tämä johtuu?

Hankaluus onkin, kun ihminen on niin kokonaisvaltainen olento, mutta järkimielemme haluaisi usein löytää yhden syyn ja selityksen kaikelle. Ja mielellään lääkkeen, joka hoitaa oireen ja korjaa sillä tilanteen. Voisiko olla kuitenkin monta tekijää samanaikaisesti vaikuttamassa toisiinsa?

Siksi työskenten näillä kaikilla alueilla: mielen ja ajatusten, tunteiden, kehon, hermoston ja energioiden. Hyvä yhdellä alueella, ruokkii hyvää myös toisella alueella. Eikä sillä lopulta ole merkitystä, mistä se kaikki alkoi, vaan sillä, mitä kohti mennään.

Tiedostaminen on sitä, että oppii ottamaan vastuuta itsestään ja omista oireistaan. Tutustumalla omaan kehoon ja sen reaktioihin, tunteisiin ja toimintaansa, voi tutustua itseensä. Sitten voi opetella, kuinka omaan oloon voi itse vaikuttaa.

Vähitellen olen huomannut sen, että mikä on hermostolle tuttua ja turvallista, ei aina ole sitä minulle kokonaisuutena. Olet varmaan kuullut lauseen: “Parempi tuttu helvetti kuin tuntematon taivas.”

Minulle terapeuttiset FeminineYin -harjoitukset olivat se suurin apu. Taitavan opettajani ohjauksessa opin pysähtymään ja vähitellen viemään huomaamisen ja läsnäolemisen taitoa arkeeni.

Rakennan jotain uutta, opetan hermostolleni, että tämäkin voi olla turvallista. Voi olla turvallista mennä toisen lähelle, olla yhteydessä, rakastaa ja olla rakastettu. Voi olla turvallista pysähtyä, antautua, hellittää, päästää irti omassa feminiinienergiassani.