Aitoudesta

Mitä on aitous ja rehellisyys?

Tätä aihetta olen viime vuosina pohtinut paljon. 

Itse en todellakaan aina ole uskaltanut olla aito itseni, ja sitä ei ole kovin helppo myöntää. 

On raskasta miettiä jatkuvasti, millainen tulisi olla tai miten tulisi käyttäytyä. 

Tunnistatko saman?

Jäin itselleni kiinni näistä ajatusmalleista, kun opin että omia ajatuksiaan kannattaa tarkastella ja kyseenalaistaa. 

Nykyisin elämä soljuu rennommin, kun uskallan olla enemmän oma itseni.

Kerron muutaman arkisen esimerkin kautta, miten olen itse herännyt tarkastelemaan omaa aitouttani.

Arjen tilanne: silitän kissaa tai rapsutan koiraa. Teenkö sen siksi, että nautin siitä hetkestä ja yhteydestä eläimen kanssa, haluan hoivata ja jakaa lämpöä ympärilleni. Vai teenkö sen esimerkiksi siksi, että haluan näyttää ympärillä oleville, että olen eläinrakas ja lämmin ihminen ja tuntea sitä kautta oloni hyväksytyksi ja rakastetuksi. 

Minulle aitous on nykyään sitä, että ei tarvitse esittää näytelmää kenellekään. 

Uskaltaa olla vapaasti oma itsensä, heittäytyä hetkeen, nauttia olemisesta ja elämisestä. Uskaltaa luottaa siihen, että on rakastettu ihan vain olemalla oma itsensä ja nimenomaan siksi että on aidosti oma itsensä.

Luottamus rakentuu oman sisäisen työn kautta. Kun itse arvostan ja rakastan itseäni, sitä ei tarvitse janota tai jahdata ulkopuolelta. Se luo itsevarmuutta.

Siksi on tärkeää rohkeasti tutkia omia ajatuksiaan ja toimintatapojaan. Koska kun löytää itsestään varjopuolet ja kykenee ne rakkaudellisesti hyväksymään, huomaa ettei ole mitään hävettävää tai pelättävää – ja voi elää omaa elämäänsä. Samalla löytää itsestään sen ihanan, rakastettavan puolen, hehkuvaisen.

Ja kun uskaltaa vahvasti olla omalla puolellaan, hylkäämättä itseään, ei pelkää muiden mielipiteitä tai hylätyksi tulemista, vaan luottaa siihen, että elämässä on juuri oikeat ihmiset mukana.

Omaa autenttisuuttaan

voi mielestäni tarkastella myös sitä kautta, että muuttuuko toiminta, kun on yksin, ja kukaan ei näe. 

Miten rapsutat kissaa tai koiraa silloin? Miten puhut lapsillesi? Oletko läsnä hetkessä? 

Aitona itsenä teot tehdään omasta sydänvoimasta käsin. Siitä on riisuttu pois mielen lukot, selviytymismallit ja uskomukset. 

Ei tarvitse tarkkailla toisten reaktioita tai odottaa hyväksyntää.

Elämässä tulee kuitenkin vastaan myös tilanteita, jolloin tarvitaan näytelmää, ja joustavuus rehellisyydessä onkin taitolaji. 

Jos huomaa, että jossain tilanteessa on ohittanut itsensä ja omat tarpeensa, voisi tarkastella sitä, miksi miellyttää, miksi omaa mielipidettään ei uskalla sanoa, vaan tuntuu helpommalta olla samaa mieltä? Mikä ohjaa tilanteessa? Pelkääkö tulevansa hylätyksi, joutuvansa ulkopuolelle? 

Kun oman tarpeen tiedostaa, voi myös olla joskus helppo joustaa siitä ja miellyttää toista estääkseen hänen mielipahan. Omat tarpeensa ja tunteensa tiedostavan ihmisen on helppo siis joustaa tilanteen tarvitsemalla tavalla. Omista rajoista kiinni pitäminen ei ole mikään itseisarvo. 

On hyvä opetella tunnistamaan omat rajansa ja pitämään niistä kiinni, sillä tavalla että tilanteen mukaan niissä voi myös joustaa. Joskus voin juoda kupillisen kahvia, vaikkei niin tekisikään mieli, jos huomaan että se on tarjoajalle tärkeää. Jos minua varten on nähty vaivaa, niin ei ole aina pakko jyrkästi kieltäytyä.

Pidän myös tilanteista, kun joskus olen uskaltanut avoimesti kertoa omasta tunteestani ihan ventovieraallekin ja muuttanut sillä koko hetken aidommaksi.  

Oman elämän aitoutta

voi tarkastella myös asuinympäristön ja arjen valintojen kautta.

Esimerkkinä oma koti.

Miltä siellä näyttää?

Katsonko sisustusmalleja somesta, vai uskallanko oikeasti miettiä, millainen tyyli itseäni viehättää ja tehdä rohkeita valintoja sen mukaan?

Entä oma pukeutuminen – uskallanko pukea oranssinpunaisen mekon, jonka pitämisestä nautin vai mietinkö enemmän, että mitähän muut pukevat päälleen?

Mietinkö, mitä muut ajattelevat tai jopa sanovat?

Itse en halua enää peitellä aitoa itseäni. Uskallan antaa hehkuni näkyä.