Muutosvoimia
Olen kuullut sanottavan, että äiti elää itsekin läpi aina lapsen kehitysvaihetta.
Esimerkiksi meidän uusperheessä lapsilla on isoja ikäeroja. Saan elää heidän mukanaan yhtä aikaa uhmaikää ja murrosikää.
Tähän kun lisätään omat hiljalleen esivaihdevuosiksi muuttuvat PMS-oireet, niin soppa on valmis. Olet tervetullut mukaani tälle matkalle!
Äitiys
on ollut minulle suuri muutosvoima omaan kasvuun.
Äitiys on herättänyt ajattelemaan, millaisen lapsuuden haluan tarjota lapsilleni.
Kun tulin äidiksi ensimmäisen kerran 13 vuotta sitten, suuri muutos oli opetella ottamaan vastuuta pienestä ihmisestä. Ehkä aluksi huomio kiinnittyikin käytännön asioihin kuten onko hoitolaukku ja varavaatteet mukana.
Äitiyslomalla kuljin vauvan kanssa koko ajan jonnekin, en osannut rauhoittua nauttimaan arjesta ja vauvanhoidosta. Illat lohduttelin ja heijasin vatsakipuista vauvaa.
Kuitenkin esikoiseni laittoi liikkeelle minussa jotain.
Se alkuvoima oli äidillinen halu tehdä jotain paremmin, eri tavalla, antaa lapselle vielä enemmän kuin mitä on itse saanut.
Tunne siitä, että minun täytyy muuttua ja murtautua kovasta kuorestani ja oikeasti pohtia, millainen äiti haluan olla.
Siitä alkoi tämä matkani.
Neljäs lapseni syntyi
viime vuonna ja voin todeta, että äitiyttä piti olla takana nämä kilometrit, että tästä vauvavuodesta selvittiin.
Tämä lapsi vei minut kuin pyörremyrskyn silmään, raastoi ja repi rikki. Ei pelkästään omalla haastavuudellaan ja vaativuudellaan, vaan näyttämällä minulle kaiken itsestäni.
Ehkä nyt – univelan pehmentämänä – olin valmis sen kaiken kohtaamaan ja sitä tutkimaan.
Tämä neljäs lapseni on lapsistani myös eniten näköiseni, mutta en pelkästään näe hänessä itseäni, vaan lisäksi ikäänkuin tunnen hänen tunteensa.
Tunnen hänen kauttaan ne tunteet, joita olen itse lapsena tuntenut.
Tunnen ulkopuolisuuden tunnetta, kun hän ei pääse isompien leikkiin mukaan.
Tunnen miten hermostomme ovat samankaltaisessa ylivirittyneisyyden tilassa.
Tunnen sen vaativuuden, kun läheisyyden tarve on loputon. Yhtäkkiä löydän armollisuuden ja ymmärryksen omaa äitiäni kohtaan.
Tunnen halun tulla nähdyksi ja huomatuksi, tunnen halun tulla kuulluksi.
Tunnen kiukun ja pettymyksen.
Tunnen rakkauden, joka on elämää suurempaa.
Tunnen katkeamattoman langan välillämme.
Tämä lapsi on sielunkumppanini, varmaan sellainen vanha sielu niinkuin minäkin. Hänen kanssaan puran ylisukupolvisia traumoja.
Tämän lapsen kanssa olen herännyt eloon, löytänyt oman hehkuni. Nähnyt hänen hehkunsa, kun opettelen kehumaan ja kannustamaan.
Yhdessä me harjoitellaan, laitetaan jalkaa housunlahkeeseen ja otetaan haparoivat ensiaskeleet. Ja me hehkutaan onnea, elämäniloa ja rakkautta.
